Quantcast
Channel: Metropoli.net
Viewing all articles
Browse latest Browse all 5572

Vetovinkit Yhdysvaltain F1-osakilpailuun!

$
0
0

Lewis Hamiltonilta uhkaa loppua aika. Kautta on jäljellä enää neljä osakilpailua ja tallikaveri Nico Rosbergin etumatka mestaruuspisteissä kasvoi Japanin takaiskun jälkeen jo 33 pisteen suuruiseksi.

YHDYSVALTAIN GRAND PRIX - VEDONLYÖNTIVINKIT

Betsafe on yhdistänyt voimansa PlanetF1:n kanssa antaakseen parhaat mahdolliset lähtökohdat kauden 18. osakilpailuun, Yhdysvaltain GP:hen. Alla PlanetF1:lle kirjoittavan Mark Scottin vinkit tulevaan kisaviikonloppuun.

Lyö vetoa USA:n GP:stä!

Mercedeksen edustajan selvitys viime kisan tapahtumista Japanin Suzukassa:

Mestaruus on lipeämässä Hamiltonilta

Hamilton sai kokea Japanissa Déjà-vu -kokemuksen, mikä tosin ei ollut sellainen kuin hän olisi halunnut. Ennen tämän vuoden kisaa britti oli noussut Suzukassa kahdesti voittajaksi toisesta lähtöruudusta. Tälläkin kertaa hänen lähtöpaikkansa oli sama kakkosruutu, koska Rosberg jatkoi vahvaa virettään harjoituksissa ja otti aika-ajoissa paalupaikan vakuuttavasti haltuunsa.

Suurin tunne siitä, että tämä on nähty ennenkin, iski kuitenkin Hamiltoniin vasta lähtövalojen sammuessa. Niin kisan kärkipaikka kuin mestaruushaaveetkin näyttivät pakenevan kaukaisuuteen, kun surkea lähtö pudotti Hamiltonin sijalle kahdeksan jo ennen ensimmäistä mutkaa.

Mercedeksen tekniikkaongelmista on riittänyt tällä kaudella spekuloitavaa, mutta tämä oli jo seitsemäs kerta tällä kaudella, kun jompikumpi tallin autoista on menettänyt ensimmäisellä kierroksella viisi sijaa tai enemmän. Tällä kertaa Hamilton tunnusti heikon lähtönsä johtuneen hänen omasta virheestään. Virhe merkitsi sitä, että hän joutui jälleen kerran vain minimoimaan syntynyttä vahinkoa, kun kärkipaikkansa säilyttänyt Rosberg puolestaan otti kisan nopeasti hallintaansa.

Yllättävä romahdus lähdössä sai Mercedeksen varikkomuurilla aivot käymään ylikierroksilla, kun Hamiltonille oli rakennettava paras mahdollinen strategia nousta lähemmäs kärkeä. Kaikki kunnia tallin väelle siitä, että sellainen myös onnistuttiin löytämään. Hieman pidemmällä ensimmäisellä stintillä Hamilton onnistui ohittamaan varikkokäyntien aikana sekä Sergio Perezin että Kimi Räikkösen. Kun alle saatiin samalla kova rengasseos, Hamilton sai kisaansa aivan uutta elämää.

Nico Rosberg, Lewis Hamilton

Hamilton ohitti nopeassa tahdissa Daniel Ricciardon, Felipe Massan ja Valtteri Bottaksen. Hän oli nyt noussut jo neljänneksi, ja seuraavana hänen tähtäimessään oli Sebastian Vettelin hallussaan pitämä kolmossija.

Kierroksella 15 miesten välinen ero oli 14 sekuntia, mutta kierrokseen 32 mennessä Hamilton oli kaventanut eron jo 4,2 sekuntiin. Seuraavalla kierroksella Hamilton syöksähti varikolle hakemaan uuden sarjan kovia renkaita ja onnistui ohittamaan Ferrarin, joka tuli heti perässä vaihtamaan uuden sarjan pehmeitä renkaita.

Pehmeämpi rengasseos antoi Vettelille pientä toivoa vallata sijansa takaisin, mutta Hamilton alkoi kuitenkin hiljalleen hiipiä yhä kauemmas. Kun kisaa oli jäljellä enää muutama kierros, Hamilton oli jo kivunnut iskuetäisyydelle Max Verstappenista ja kisan kakkostilasta.

Hamilton teki rohkean ohitusyrityksen toiseksi viimeisellä kierroksella, mutta joutui ajamaan seuraavan mutkan suoraksi huoltotien kautta, kun aggressiivisesti puolustautunut teinikuski muutti ajolinjaansa vielä jarrutusvaiheessa. Mercedes teki tapahtumasta protestin kisan tuomaristolle. Talli kuitenkin veti protestinsa nopeasti takaisin, kun kävi selväksi, että protesti olisi käsitelty paljon heidän odottamaansa hitaammalla aikataululla.

Max Verstappen

Hamilton menetti yliotteensa epäonnistuneeseen ohitusyritykseen ja sai tyytyä kolmossijaan. Vaikka hän teki kaikkensa pelastaakseen viikonloppunsa, jäänviileästi ajanut Rosberg otti vaivattomasti kauden yhdeksännen voittonsa.

Japanin lopputulokset varmistivat Mercedekselle jälleen yhden valmistajien mestaruuden, mutta samalla ne merkitsivät sitä, että Rosbergille riittäisi nyt kuljettajien mestaruuteen ja ensimmäiseen maailmanmestaruuteensa neljä kakkossijaa jäljellä olevista osakilpailuista, vaikka Hamilton onnistuisi voittamaan ne kaikki.

Hamiltonin mestaruudenpuolustus on nyt sen varassa, että hänen tallikaverinsa sortuu itse virheisiin tai saa oman osansa Hamiltonia kauden mittaan vainonneesta epäonnesta.

Verstappen 11.50 – lyö vetoa!

Rosberg 2.20 – lyö vetoa!

Mitä Austinista on odotettavissa?

Japanin jälkeen Hamilton sanoi antavansa jäljellä olevissa neljässä kisassa ”kaikkensa” estääkseen Rosbergin mestaruusjuhlat. Kun otetaan huomioon Suzukassa nähty vakuuttava nousu, on todellakin selvää, ettei britti ole vielä heittänyt pyyhettä kehään.

Kannattaa myös seurata Sebastian Vettelin otteita, sillä hänen suhteissaan talliinsa ilmeni pientä rakoilua. Tallipäällikkö Maurizio Arrivabene ilmoitti, että Vettelin jatkosopimus Maranellon mahtitallin kanssa ei tule automaattisesti, vaan se on ansaittava. Kommentit saivat muutaman asiantuntijan spekuloimaan, että Vettelin ura F1-sarjassa saattaa päättyä piankin, ellei hän kykene jälleen nousemaan taistelemaan mestaruuksista.

Kausi alkaa myös olla jo niin lopuillaan, ettei kovinkaan suuria yllätyksiä ole odotettavissa. Tallit keskittyvät yhä voimakkaammin tulevaan kauteen 2017, joten tällä kaudella nähdyt trendit eivät enää käänny, ne vain voimistuvat.

2015 voittaja Lewis Hamilton

Circuit of the Americas

Texasin Austinissa sijaitseva rata on muihin kauden 2016 kisakalenterin ratoihin verrattuna uudenkarhea tapaus. Vaikka radalla on ajettu vasta vuodesta 2012, se on kuitenkin ehtinyt jo tarjota muutamia historiankirjoihin jääviä kisoja.

Circuit of the Americas

Radalla on erittäin pitkä suora ja nopeita mutkia, mutta siitä huolimatta kisa voi tuntua kuljettajista hitaalta, kun takana on Suzukan kisa, joka ajettiin läpi keskinopeudella 195 km/h.

Jarrut ja renkaat joutuvat Austinissa kovalle koetukselle, sillä radalla on huimat 20 mutkaa ja lisäksi korkeuserot ovat suuria.

Parhaimmat ohituspaikat ovat ykkösmutkassa ja mutkassa numero 12. Sunnuntain kisalta on lupa odottaa runsaasti tapahtumia.

5,5 kilometriä pitkällä radalla ajetaan 56 kierroksen kisa. Rataennätys 1.39,347 on vuodelta 2012 ja Sebastian Vettelin nimissä.

Aiemmat voittajat ja radan soveltuvuus talleille

Hamilton on uskomattoman vahva USA:ssa jo ennen vuonna 2008 alkanutta taukoa, jonka aikana Yhdysvaltain maaperällä ei ajettu kolmeen vuoteen F1-osakilpailua. Viidestä viimeisestä Yhdysvalloissa ajetusta kisasta Hamilton on voittanut neljä, mukaan luettuna kaksi edellistä Austinin kisaa.

Hänellä on hyvät muistot kummastakin edellisestä voitostaan täällä. Vuonna 2014 hän otti Austinista ensimmäisen kerran urallaan viidennen perättäisen voiton ja ohitti samalla Nigel Mansellin voitokkaimpana brittikuljettajana.

Vuotta myöhemmin Austin oli se rata, jolla Hamiltonin kolmas maailmanmestaruus sai sinettinsä. Kävipä tänä vuonna miten tahansa, Texasilla on aina paikkansa Hamiltonin sydämessä.

Tässä kisassa Hamiltonilla on mahdollisuus viidennellä voitollaan nousta Michael Schumacherin rinnalle urallaan eniten Yhdysvalloissa voittoja ottaneena kuljettajana. Suuri saksalainen otti kaikki viisi voittoaan Indianapolisista, jossa Yhdysvaltain GP ajettiin vuosina 2000–2007. Neljä voitoista tuli perättäisinä vuosina.

Schumacherin voitto vuonna 2006 nosti Ferrarin menestyksekkäimmäksi talliksi Yhdysvaltain maaperällä. Yhdeksän voittoa on yksi enemmän kuin Lotuksella ja McLarenilla. Seuraavana listalla onkin useampi kolmen voiton talli, joista yhtenä pitkää etumatkaa yrittää kaventaa Mercedes.

Hamiltonin lisäksi nykykuljettajista voiton makuun Yhdysvalloissa on päässyt ainoastaan Sebastian Vettel. Saksalaisen kulta-aikana Red Bullilla vuonna 2013 nelinkertainen maailmanmestari Vettel teki Austinissa uuden ennätyksen perättäisten yhdellä kaudella otettujen voittojen määrässä. Uskomaton kahdeksas perättäinen voitto sai sitten vielä Brasilian päätöskilpailussa peräänsä yhdeksännenkin.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 5572

Trending Articles