Kansainvälisestä vedonlyöntiyhtiö NordicBetistä tuli torstaina Ruotsin jääkiekkoliigan SHL:n pääsponsori.
Kyseessä on yksi toimialan merkittävimmistä yhteistyösopimuksista. Päätöksen myötä Ruotsi osoitti, että se on ottanut tutkivan avoimesti vastaan yhteistyön ja liiketoiminnan kansainvälisten toimijoiden kanssa.
Ruotsin ja Suomen rahapelilaki ei poikkea toisistaan merkittävästi. Suurin ja näkyvin ero on se, että Suomi on pyrkinyt systemaattisesti kieltämään kaiken yhteistyön kansainvälisten toimijoiden kanssa tutkimatta mahdollisuuksia uudenlaisille yhteistyömalleille.
– Samaan aikaan, kun Suomi ei hyväksy ulkomaisten vedonlyöntiyhtiöiden yhteistyömahdollisuuksia, niin Ruotsi mahdollistaa yhden merkittävimpien sarjojensa tukemisen. Toivon, että Ruotsin esimerkki rohkaisee asian uudelleen arviointiin myös Suomessa, Betsson Groupin iGaming asiantuntija Juha Kvist sanoo.
NordicBet on ollut jääkiekon Mestarien liigan CHL:n virallinen vedonlyöntiyhteistyökumppani vuodesta 2014. Suomessa tähän asti kenties merkittävin kansainvälisen toimijan kanssa tehty yhteistyösopimus solmittiin myös 2014, kun jääkiekkoseura Helsingin Jokerit siirtyi kotimaisesta Liigasta kansainväliseen KHL sarjaan. Tämä siirto tarkoitti samalla myös sponsoritoiminnan laajentamista Suomen rajojen ulkopuolelle. Jokerit solmikin kotimaisten seurajoukkueiden historian suurimman sopimuksen NordicBetin kanssa.
Suomen Poliisihallitukselle tuolloin solmittu yhteistyösopimus oli kuitenkin liikaa ja se asetti Jokereille 100 000 euron uhkasakon, joka pakotti osapuolet yhteisymmärryksessä päättämään yhteistyön saman kauden aikana.
– Avoin ja julkinen keskustelu aiheesta on kaikkien etu. Ruotsissa päästiin pois vanhasta ajattelumallista ja nyt solmittu yhteistyösopimus Ruotsin jääkiekkoliigan kanssa on vahva signaali tästä muutoksesta. Ehkä Suomessakin olisi aika kurkata ja keskustella oman poteron ulkopuolelle, Kvist päättää.