Ravintola C:ssä Tampereella työskentelevä Heidi Mäkinen (kuvassa alla) voitti Rovaniemellä järjestetyn Suomen Nuorten Sommelierien kilpailun. Lauantaina 31.1 pidetyssä kilpailuissa nuoret ravintola-ammattilaiset kilpailivat teoriakokeen lisäksi käytännön taidoissa kuten punaviinin dekantoimisessa ja samppanjan tarjoilussa. Mäkinen lähtee syyskuussa edustamaan Suomea kansainvälisiin Nuorten Sommelierin mestaruuskilpailuihin Australiaan.
Kilpailun voitto ratkaistaan kuuden, yksitellen arvioitavan tehtäväosion perusteella. Ensimmäisenä kilpailijat vastasivat kattavaan teoriakokeeseen, jonka jälkeen tehtävänä oli suunnitella ja perustella juomasuositukset annettuun illallismenuun. Muina kilpailun osa-alueina oli tunnistaa sokkomaistamalla 4 eri viiniä, punaviinin dekantoimininen sakan erottamiseksi, samppanjan tarjoilu sekä alkoholien tunnistaminen tuoksun ja ulkonäön perusteella.
Teoriakoe ratkaisi
– Kilpailun taso oli korkea ja käytännön osaamista mittaavissa osa-alueissa kaikki kilpailijat osoittivat olevansa korkealuokkaisia ravintola-alan ammattilaisia, kertasi kilpailun päätuomari, Echanson Loretta Pietilä.
Pietilä totesi myös että käytännön osa-alueilla kilpailtaessa oli kuitenkin myös havaittavissa kilpailijoiden erot valmentautumistekniikoissa. Heidi Mäkinen oli kuitenkin selkeästi vahvin teoriaosuudessa. Toiseksi kilpailussa tuli Saara Alander, joka työskentelee Lahdessa Ravintola Roux:ssa. Lappeenrannassa ravintola Wolkoffissa työskentelevä Sirja Pasanen saavutti kolmannen sijan.
Nuorten Sommelierien kilpailu on Suomen merkittävimmän kansainvälisen gastronomisen järjestön, Chaîne des Rôtisseursien, järjestämä. Kilpailun tavoitteena on rohkaista nuoria ravintolan salipuolen ammattilaisia kehittämään omaa ammattitaitoaan. Kilpailu pyrkii myös edistämään nautintoa, tietoa ja ymmärrystä viineistä ja jaloista juomista sekä niiden yhdistämisestä ruoan kanssa.
Paistinkääntäjät ry
La Confrérie de la Chaîne des Rôtisseurs Finlande, Paistinkääntäjät ry, on Suomen merkittävin kansainvälinen gastronominen järjestö. Järjestön tavoitteena on edistää alan ammattilaisten ja harrastajien yhteistyötä, vaalia ja edistää kansallista ruokakulttuuria sekä kannustaa nuorten ammattilaiskokkien ja viiniammattilaisten kehittymistä. Kansainväliseen järjestöön kuuluu yli 25 000 jäsentä noin 80 maassa, Suomessa jäseniä on noin 1 900, joista 60 % on harrastajia ja 40 % ammattilaisia. www.rotisseurs.fi
Kilpailukuva: Ronja Honko